Ohessa vuoden 2013 viimeinen Tekniikka&Talous -kolumnini itsenäisyyspäivän innoittamana. Olen pohtinut tätä aihetta jo pidempäänkin ja nyt tuli hyvä heti kirjoittaa ajatuksia paperille.

– –

MODERNIA SUOMALAISTA ISÄNMAALISUUTTA

80- ja 90-luvuilla käärittiin uskomattomia voittoja, piilotettiin verot monimutkaisiin yritysrakenteisiin ja paettiin ulkomaille jos ei jouduttu vankilaan. Kasinotalous pyöri oman navan ympärillä.

Nyt 2000-luvun yrittäjä on iloinen veronmaksaja, joka haluaa antaa takaisin yhteiskunnalle, jonka rakentamissa puitteissa hän vaurastui. Hän on huolissaan kotimaastaan Suomesta vaikka voisi rahoineen elää missä tahansa.

Mitä ihmettä on tapahtunut? Ihmisten puheet lähentelevät edesmenneen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin paatosta: ”Suomi on paras maa meille suomalaisille ja sitä kannattaa puolustaa.” Meistä on tullut ehkä yllättäenkin isänmaallisia. Talvisodan ja sotakorvausten kaltainen talkoohenki nousee kivuliaan rakennemuutoksen partaalla. Tuntuu siltä, että omaa etua eivät enää tavoittele kuin puolueet, muutama kuoleva etujärjestö, huippu-urheilijat ja vain kaikista jääräpäisimmät vanhan rahan poterot.

Moderni suomalainen isänmaallisuus on kuin 40-luvulta. Rydin ja Mannerheimin tavoin tehdään maailmalla kauppaa ja etsitään saksalaisia panssarinyrkkejä, jotta saadaan ainakin torjuntavoitto. Nykyhetken isänmaallisten aseet ovat ulkomaisia sijoituksia, sairaanhoitajia Vietnamista, venäläisiä turisteja, Googlen palvelinkeskuksia ja opiskelijoita Aasiasta. Moderni suomalainen isänmaallisuus tarkoittaa lisää ulkomaalaisia, koska muuten ei taaskaan selvitä.

Mielestäni tämä on hyvin kiehtovaa. Maailman ongelmien sijaan halutaan ratkaista oman kansallisvaltion ongelmat maailman tarjoamien resurssien avulla. Kaikessa isänmaallisuudessa ja talkoohengessä on kuitenkin loppuen lopuksi kyse itsekkyydestä: Suomi on sopivankokoinen ja helposti käsitettävä osa maapalloa, ja uskomme pystyvämme luomaan siitä viidelle miljoonalle ihmiselle maailman parhaan paikan elää. Vieraaseen apuun ei edelleenkään kannata luottaa, mutta sitä kannattaa houkutella ja käyttää milloin itse tarvitsee.

Mielestäni tämä on paitsi kiehtovaa niin myös positiivista. Maailman ongelmien ratkomisen sijaan pienet resurssit kohdennetaan luomaan Suomesta ja suomalaisista mallikansaa, jonka perässä isommatkin voivat parantua. Vaikutus maailmaan on suurempi kuin millään muulla tavalla on saavutettavissa. Isänmaallisuus ei ole enää Koskenkorvaa ja marssilauluja saunanlauteilla vaan kokeneiden ihmisten neuvonantoa nuoremmalle porukalle ilman rahallista korvausta. Palkkiona on tunne, että olen antanut jotakin takaisin.

Eräältä yrittäjältä kysyttiin paneelikeskustelussa, onko hän isänmaallinen. Koska termillä on nahkapäistä painolastia, meni hän punaiseksi ja kiemurteli itsensä ulos vaikka mieli olisi tehnyt vastata myöntävästi. Otankin tähän loppuun itse rohkean askeleen: olen isänmaallinen mies.